perjantai 24. lokakuuta 2014

Sometimes it's good to take a little break

Viikonloppu koittaa ja hetken saa hengähtää. Ehkä viikonlopuun mahtuu muutama tunti vapaata, toivon ainakin. Kiirettä on pitänyt, suurin stressin aiheuttaja on tällä hetkellä kai tuo anatomian tentti, jonka joudun kohtaamaan ensi viikon alussa. 

Nyt kun muistan! Tässä kuvat niistä kengistä, jotka tarttui Tallinnan reissulla mukaan :)


Viikkoon on mahtunut anatomian opiskelun lisäksi mm. Oriflamen arvontalomakkeiden läpikäyntiä. 
Ensi viikolla vajaan 50hlöön pitäisi ottaa yhteyttä. noissa oli pieni lajitteleminen (onneksi oli veljet apuna), joten toivotaan että soittaminen tuottaa tulosta ja tulee muutama asiakas lisää. :)

Päätin tehdä myös viikonvaihteessa puolikkaan naaman meikki-haasteen, mutta julkaisu vähän venyi...:D Vaikka tein ihan perusmeikin, en mitään turhia lisäillys, on ero silti aikamoinen :o Vai mitä mieltä olette?
Edestä
Ja sivulta
Ja kokokasvot
Veljen kaa :D

 
Ja loppuun vielä veljen napsaisema kuva "Möröstä" ;)

Mutta käykää tykkäilemässä Facebookissa blogin sivuista, sinne tulee ehkä himpun verran enemmän kuulumisia tähän kiireaikaan :)


1 kommentti: