sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

When I can't find words, I just go

Melkein kaksi viikkoa taas hurahti niin että apua. En oikein facen puolellekkaan kerennyt mitään kirjoittelemaan. Ainut mistä minusta on saanut kuulla, on muutamat instagram kuvat.

Tosiaan Tampereen suunnalta palattua S oli järkännyt yllärin: mentiin syömään ja katsomaan leffaa :) Sopivan lapsellinen ;)
 Veljet jäivät vielä mummullaan, joten saatiin S:n kanssa mennä sen kummemmin kelloa tuijottamatta kun ei tarvinnut ketään käydä vahtimassa :D
Itsekin olisin saattanut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta piti verikokeissa käydä, enkä viitsinyt sitä venyttää, kun sitten tulosten saaminenkin olisi taas venynyt...

Loppuviikosta oltiin S:n kanssa japanilaisten voimistelijoiden yövalvojina. Myöhemmin saimme tietää että reilu 110 japanilaista oli Gymnaestradan parhaimmistoa :o
 Lauantaina oli läksiäiset japanilaisille. Suomalaiset opetti tansseja ja japanilaiset näyttivät temppujaan ;)
Tällä viikolla mm. poikettiin Ikeassa S:n kanssa hakemassa vähän lisää säilytystilaa makkariin, käytiin kehäradalla ajelemassa ja mansikoita ostamassa. 
 

Kävin myös kokeilemassa uutta mahdollista tanssiparia, nyt pidetään peukut pystyssä :)

Perjantaina käytiin S:n ja veljieni kanssa heittelemässä Frisbeegolfia Ristikiven radalla, suosittelen :)
 Ja nyt viikonloppuna ulkoiltiin oikein urakalla Nipsun kanssa.
Ja kyllä se poika sitten oli sen mukaan väsynyt :D


Mutta siinä kaikki tältä erää; seurailkaa facessa ja instan puolella, tänne ehkä ensi viikon alussa kerkeän taas kirjoittelemaan. :)

Ja postausehdotuksia otetaan vastaan! :)


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kuvapläjäys nro 2

Noniin, toinen satsi. Tällä kertaa kuvat ovat Tampereen suunnalta, Varalan FlowParkista. Meillä kului joku 4-5h sisältäen tietysti eväiden syönnin. :) Lippujen hinnat oli 23€/nuppi ja sillä hinnalla sai kiipeillä koko päivän. Alueelta löytyi harjoitusradan lisäksi 6 eri tasoista rataa. Itse en tällä kertaa laittanut valjaita päälle, vaan tyydyin olemaan kameran takana kuvaamassa veljiä sekä hyviä näköaloja. :)

Korkeimmillaan rata oli 12 metriä!
Itse kokeilin pelkkää kahden puun väliin kiinnitettyä narua ja se riitti minulle. :D


Mutta siinä kaikki tällä kertaa :)


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kuvapläjäys nro 1

Viime kirjoituksesta on lähes kuukausi aikaa, joitain kuulumisia ja menoja olen facen puolelle kirjoitellut, mutta tänne en ole oikein kerennyt mitään pitempää saamaan aikaiseksi.

Tosiaan juhannuksen jälkeen olin viikon leirillä ohjaajana. Sitten seuraavalla viikolla muutama päivä Kotkassa ja Kouvolassa sukulaisten luona, ja serkun syntymäpäivillä Karkkilassa. Eilinen meni S:n perheen kanssa Lintsillä.
Näiltä reissuilta kertyi muutama kourallinen kuvia ja seuraavaksi niitä julkaisukelpoisia. :)

 


Ja synttärikortti

Ensi viikon alussa taas uusi kuvapläjäys ;)