tiistai 23. helmikuuta 2016

Perunaa tarjolle

Olin nähnyt joskus netissä kuvan herkullisista uuniperunoista ja nyt päätin sitä sitten kokeilla, kun perunoita pyöri jääkaapissa.
Tarvitset:
Perunoita
Mielen mukaan mausteita
öljyä
Juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Aloita pesemällä perunat(voi myös kuoria) Seuraavaksi leikkaa perunat puoliksi ja tee viiltoja päällipuolelle.
Laita perunan puolikkaat uunipellille, päälle mausteet esim. pippuri ja suola, tippa öljyä ja juustoraastetta.
Paista perunoita noin 30 min (keskikokoisia).

Omani ei nyt ole mitään timantteja, mutta herkullisia ja vähän erilaista. :)
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä ei vie aikaakaan hirveästi!



maanantai 8. helmikuuta 2016

Kortti ja lahja samaan kuoreen ystävälle

Sunnuntaina vietetään ystävänpäivää ja vielä muutama päivä toimittaa kauempana asuville ystäville lähtevät kortit postiin.

Mutta jos ei ole korttia tai lahjaa? Tässä idea ;)
Elikkä "lahjakortti" raaputusarpa muodossa yhdistettynä ystävänpäiväkorttiin. Lahjakortti voi sisältää esim. yhteistä aikaa tai apua. (lisää esimerkkejä edessäpäin)
Ota 1/3 saippuaa ja 2/3 akryylimaalia. Itse käytin mustaa, mutta miksei vaikka punaista voisi käyttää :) Sekoita hyvin.
Maalaa seoksella kontaktimuovia. Itsellä oli vähän karheaa muovia, ja toimi samalla lailla kuin sileä. Voit leikata palat jo valmiin mallisiksi tai jättää reunat kuten minä, ja leikata myöhemmin :)
Anna kuivua hyvin!
Tulosta tai kirjoita suoraan korttiin lahja. Minulla oli mm. shoppailu- ja leffaseuraa. :)
(Leikkaa ja ) Irroita kuivunut kontaktimuovi taustasta ja kiinnitä se peitettävän tekstin päälle.
Koristele kortti :)
HUOM! Jos käytät esim kohokuviointiin kuumailmapuhallinta niin tee se ENNEN tarran liimaamista. Se menee muuten kuprulle ;)
Itse tein korteista yksinkertaisia, taitoin vain alareunasta n. 5cm, jolloin kortin saa kivasti pystyyn :)

Muistakaa, kortit postiin 10.2. mennessä ja voihan sitä ystävää muistaa sähköisesikin ;) 

tiistai 2. helmikuuta 2016

Pikaisia kuulumisia

Koulussa harjoittelu lähtenyt käyntiin, ei tosin toivotusti. Asiakkaita melkein enemmän perunut kuin saapunut paikalle, ei kiva... Se aika, mikä ei ole mennyt harjoittelussa tai muilla tunneilla, on mennyt huomisen ja ensi kuun luentomateriaalien kasaamiseen, ergonomia-tehtäviin ja muuhun mukavaan. 
Koulussa ollaan opeteltu teippaamaan ja ei ainakaan minun iho ihan hirvästi näytä tykkäävän :/
Pasmoja on sekoittanut lisäksi vesivahinko pörriäisten salilla, minkä vuoksi tunteja on pitänyt siirtää, erilaiset kokoukset ja viikonloppureissut.
Vaikka paljon on tapahtunut, ei kuvia ja kuulumisia ihan hirveästi ole. Viime viikonloppu oltiin Himoksella perheen, S:n ja muutaman kaverini kanssa. Sää onneksi suosi, mitä nyt aika liukasta oli. :D
 Muutamia kuvia tuli huipulta napsittua :)
 Reilu kk päästä pitäisi lähteä Messilään valvojaksi, katsotaan, josko sieltä saisi parempia rinnekuvia :)

Tässä kaikki tältä erää, seuraavaksi valmistaudun soittotunnille. :)